Viime vuosi oli monille meistä hyvin vaikea. Koronapandemia on aiheuttanut paljon ahdistusta. Eristykset ja rajoitukset ovat estäneet meitä tapaamasta läheisiä ja tulemasta kirkkoon. Emme ole voineet tulla kirkkoon paikan päälle paljoakaan vuoden aikana. Jotkut meistä menettivät rakkaita sukulaisia tai ystäviä. Seurakuntana menetimme rakkaan sisaremme Tuula Siimeksen. Voimme todeta, että yksilöinä ja seurakuntana olemme kokeneet vaikeita aikoja.
En usko, että kaikki tapahtunut on ollut pahaa. Jumala on ollut hyvä ja hän on siunannut meitä elämän lahjalla. Ihmisinä olemme taipuvaisia unohtamaan hyvät asiat, joita Jumala on meille suonut, ja keskitymme eteemme tulleisiin vaikeisiin hetkiin. Kun katsomme, mitä olemme käyneet läpi ja mitä on vielä edessä, saatamme kysyä itseltämme, onko meillä toivoa?
Ruutin kirjan luvussa 1 Raamattu puhuu Noomista, joka lähti Israelista ulkomaille paremman elämän perässä. Hän lähti aviomiehensä ja kahden poikansa kanssa. Valitettavasti aviomies ja lapset kuolivat. Noomi palasi Israeliin mukanaan Ruut, hänen miniänsä. Heidän saa- vuttuaan kaupunkiin (Betlehem) ihmiset näkivät hänen olevan onnellinen ja kutsuivat häntä sen mukaan, mutta hän ei hyväksynyt sitä.
Mutta Noomi sanoi heille: ”Älkää kutsuko minua enää Noomiksi, vaan Maraksi, sillä Kaikkivaltias on koetellut minua ankarasti. Minulla oli kaikkea, kun täältä lähdin, mutta nyt, kun Herra tuo minut takaisin, olen kaikkea vailla. Miksi te kutsuisitte minua Noomiksi, kun Herra itse on kääntynyt minua vastaan ja Kaikkivaltias on antanut osakseni onnettomuuden.” Ruut 1:20–21
Noomi halusi itseään kutsuttavan Maraksi, koska Jumala oli ollut ankara häntä kohtaan. Noomi oli menettänyt toivonsa. Hänellä ei ollut tulevaisuutta. Kaikki viittasi siihen, että Noomilla ei ollut toivoa – hän oli menettänyt luottamuksensa Jumalaan, hänellä ei ollut lapsia, ei aviomiestä eikä omaisuutta. Mitä hän voisi enää tuossa iässä tehdä?
Kertomuksen loppu todistaa, että Noomi oli väärässä. Toivoa oli sittenkin. Ruutin kautta Jumala siunasi Noomia lapsenlapsella, Obedilla. Tästä sukulinjasta syntyi esimerkiksi merkittävä kuningas Daavid. Ennen kaikkea, kun Jumala päätti pelastaa maailman tulemalla maailmaan elämään kansamme, hän teki sen tämän sukulinjan kautta (Matt. 1:1–17).
Kun valmistaudumme juhlimaan Jeesuksen Kristuksen, Messiaan, syntymää, pitäkäämme mielessämme, että rauhan ruhtinas elää edelleen. Jeesus Kristus toi toivon maailmaan ja se on olemassa edelleen. Hän on edelleen meidän toivomme. Heprealaiskirjeen jakeissa 2:14–29 meille kerrotaan, että Kristus tuli ihmiseksi, jotta hän voisi jakaa meidän kärsimyksemme ja kipumme. Hän tuli murtamaan kuoleman vallan ja vapauttamaan meidät.
Kun valmistaudumme juhlimaan joulua, muistakaamme siementä, joka murskasi käärmeen pään (1. Moos. 3:15). Pelastajamme Jeesus on kanssamme. Jumala lupasi ihmiskunnalle toivon ja tuo toivo täyttyi, kun Kristus Jeesus syntyi. Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus täyttivät Jumalan meille antaman toivon.
Virren kirjoittaja on kirjoittanut, että kun Kristus on kanssamme veneessä, me nauramme myrskylle. Riippumatta siitä, mitä olemme käyneet läpi ja mitä haasteita on edessämme, Kristuksen vuoksi meillä on toivo ja kaikki tulee olemaan hyvin. Me emme saa olla kuten Noomi ja ajatella, että kaikki on menetetty eikä meillä ole enää toivoa.
Minua rohkaisee aina eräs virsi, jossa puhutaan siitä, miten meillä on koettelemuksia, kiusauksia ja vaikeuksia, mutta voimme viedä ne kaikki Herralle rukouksessa.
Freeman Awuah pastori
Share this content:
Suomi 
English (UK)